Keskiyön aurinko, sininen taivas ja kirkkaat vedet tekevät Lapin kesän. Tornionlaakson alue hurmaa kulkijan kauneudellaan. Metsäiset vaaramaisemat ja laajat vesistöt kutsuvat retkeilemään. Täällä Napapiirin pohjoispuolella valo luo erityistä tunnelmaa etenkin kesäisin yöttömän yön ja talvella kaamoksen aikaan.
Kesäisin ja syksyisin ympäröivä luontomme kutsuu samoilemaan, pyöräilemään, kalastamaan, melomaan, soutelemaan, uimaan, sienestämään ja marjastamaan. Euroopan pisin vapaana virtaava Tornionjoki on Suomen suurin lohijoki ja sijaintikuntamme Pello Suomen kalastuspääkaupunki. Kalastukseen liittyviä palveluntarjoajia on alueella useita.
Erilaiset kesätapahtumat elävöittävät alueen kyliä ja kuntakeskuksia. Poronhoito on alueella edelleen tärkeä elinkeino ja siihen pääsee tutustumaan porotilavierailuilla. Tornionlaakson alueella on helppo pistäytyä myös rajan yli Ruotsissa vaikka ostoksilla.
Talvikaudella lodgemme täyttyy kansainvälisistä lomaryhmistä ja Lapin eksotiikkaa on tarjolla monenlaisten talviaktiviteettien muodossa. Suosituimpia ovat husky- ja porosafarit, moottorikelkkailu, pilkkiminen, lumikenkäily, avantouinti ja revontulten metsästys. Sijaitsemme Ritavalkean talviurheilukeskuksen naapurissa, joten hiihtoladut ja laskettelurinteet palvelevat myös lomailijoitamme.
Lisätietoa alueen aktiviteeteista, luontokohteista, nähtävyyksistä ja tapahtumista näistä linkeistä:
Pellon alueen luontopolut
Pellon alueen käyntikohteet
Tornionlaakson alueen luontokohteet
Tornionlaakson alueen kulttuurikohteet
Tornionlaakson alueen aktiviteetit
Tornionlaakson alueen tapahtumat
Kysy lisää, autamme mielellämme:
Puh. +358(0)40 733 5951
info(at)valkea.net